Kivipuutarha ja kultainen paviljonki

Tämä päivä meni tutustuessa Ryoan-ji:n zen-buddhalaiseen tempeliin ja Rokuon-ji:n temppeliin Kinkaku-ji:n kultaisine paviljonkeineen. Molemmat ovat Unescon maailmanperintökohteita.

Ryoan-ji on kuuluisa kivipuutarhastaan, jossa on valkoisten pienten kivien keskellä 15 suurta kiveä, joita kaikkia ei pysty näkemään kerralla. Valkoiset pienet kivet symboloivat virtaavaa vettä, ja ne on huolellisesti pidetty puhtaina ja haravoitu osoittamaan "virtauksen" suunnan.

Kivien muodostama puutarha on suorakaiteen muotoinen ja sitä katsellaan sen reunalla olevalta lavalta, samalla mietiskellen, meditoiden tai kivien arvoitusta pohtien. Kivien "arvoitus" on sinällään aika yksinkertainen: "Isot" kivet ovat erikokoisia ja ne on aseteltu neljäksi ryppääksi siten, että ryppään isoin kivi on keskellä ja pienemmät sen ympärillä. Luonnollisesti pientä kiveä ei voi nähdä sitä isomman kiven takaa, ja asettelussa on varmistettu, että joka suunnalta katsottuna aina jokin kivistä on piilossa. Ilmeisesti tätä "arvoitusta" ei kuitenkaan ole tarkoitus pohtia geometrisena pikkutehtävänä, vaan keskittyä huomaamaan ja hyväksymään oma inhimillinen rajallisuutensa esimerkiksi Buddhaan verrattuna.

Kaunista asetelmaa pysähtyy kyllä mielellään katselemaan toviksi, jopa pidemmäksikin aikaa unohtaen muut ympärillä olevat kymmenet tai jopa sadat matkailijat.

Nykyisin temppelialue on "vain" nähtävyys, mutta menneinä vuosisatoina siellä asui zen-buddhalaisia munkkeja sekä mietiskelijöitä.

Kuuluisan kivipuutarhan lisäksi alueella on paljon muutakin nähtävää: lampi pienine saarineen ja siltoineen, kaivoja, puroja, puistoa, pagoda ja niin edelleen.

Meitä opasti alueella oikein ystävällinen Keiko Nakamura -niminen nuori japanilainen nainen, joka opiskelee yliopistossa englantia ja harjoittaa kielitaitoaan toimimalla vapaaehtoisena oppaana turisteille.



Kinkaku-ji:n paviljonki on kauniilla paikalla sekin: lammen rannalla ja metsäisen vuoren juurella. Paviljonki on päällystetty lehtikullalla. Sen sisälle eivät turistit pääse (ei edes kosketusetäisyydelle), vaan sitä ihaillaan lähinnä lammen toiselta puolen.

Kivien asettelu (aitoon tai symboliseen) veteen on ilmeisesti vuosisatoja vanha perinne japanilaisille esteetikoille, sillä myös paviljongin viereiseen lampeen on varta vasten tuotu kiviä ja tehty pieniä saaria. Kieltämättä tulos on kaunis ja kokonaisuus ainutlaatuinen. Myöskään paviljongin viereiseen temppeliin ei pääse sisälle, mutta silti aikaa kuluu helposti jopa tunteja puistossa kulkevia polkuja kävellessä.

Näin lauantaina alueella oli ulkomaalaisten turistien lisäksi paljon myös japanilaisia matkailijoita, koululaisia ja paikallisia perheitä.

Väen runsauden keskellä tunnelma olikin välillä kuin basaarialueella. Toki paikallisten ihmisten ja tapojen katseluun tämäkin oli hyvä tilaisuus. (Meillä oli jostain syystä aivan harhainen ennakko-oletus, että kaikissa buddhalaisissa temppeleissä vallitsisi harras hiljaisuus, jota vain meditoivien munkkien rukoukset katkoisivat. Sen sijaan täkäläisissä temppeleissä ja pyhätöissä on juuri sellainen tunnelma kuin sattuu. Ja toki tällaiset nähtävyydet ovat oma lukunsa, ja paikallisten hiljentymisen paikat ovat sitten erikseen. Kiotossa niitäkin kyllä riittää.)

Kulttuurikohteiden jälkeen poikkesimme vielä ostoksille ja syömään.

Paljon olemme Kiotossa nähneet toinen toistaan mielenkiintoisempia paikkoja, mutta vielä useampi on näkemättä. Vaikuttaa siltä, että tähän kaupunkiin palaamme joskus toistekin. Nyt on nimittäin aika pakata matkatavarat, sillä huomenna aamulla suuntaamme rautatieasemalle ja Shinkansenilla kohti seuraavaa etappia: ensin Mishimaan ja sieltä Gotemban kautta tavalla tai toisella Yamanaka-ko:lle.

Yamanaka-ko:lla yövymme minshukussa, jossa ei taida olla internet-yhteyksiä. Niinpä todennäköisesti päivitämme blogia seuraavan kerran vasta Tokiosta käsin.